Le Renard et les Raisins: Miten Ansiokkaat Lopulta Tekevät Meistä Kaikkien Hurskaita?
Keskiajan Ranskan kansantarinoista “Le Renard et les Raisins” erottuu kiehtovalla tavalla. Tämä tarina ketästä, joka ei voi saavuttaa haluamaansa hedelmää, on klassiseen tapaan moraalikasvatusta ja satiiria yhdistäen. Se herättää kysymyksen inhimillisestä ahneudesta ja kyvystämme rationalisoida pettymyksiämme – tai kuten tarinassa sanotaan: “ansiokkaiden” avulla.
Tarinan juoni on yksinkertainen, mutta sen viesti on syvä. Kettu näkee korkealla riippuvina kypsää rypäleitä ja alkaa kurkottaa niihin saavuttaakseen herkun. Useista yrityksistä huolimatta kettu ei kykene yltämään hedelmiin. Lopulta se luovuttaa ja huomaa itsekseen, että “rypäleet olivat varmasti happamia” ja “ei tarvinnut niitä anyway”.
Tällä yksinkertaisella tapahtumasarjalla on kuitenkin monimutkainen psykologinen tausta. “Le Renard et les Raisins” kuvaa meitä ihmisiä – kyvyttömiä hyväksymään pettymyksiä ja taipuvaisina rationalisoimaan epäonnistumisiamme. Kettu ei halua myöntää itselleen, että se on yksinkertaisesti liian pieni tai etätty hedelmistä. Sen sijaan se keksii syyn, miksi rypäleet eivät olleetkaan arvokkaita – ne olivat vain happamia!
Tällaista psykologista puolustusmekanismia kutsutaan joskus “ansiokkaiden” teorialla: kun emme voi saavuttaa jotakin, me alkaa vähätellä sen merkitystä tai arvoa. Se on tapa suojella itseämme pettymykseltä ja ylläpitää positiivista itsesuhdetta.
Psykologinen mekanismi | Selitys | Esimerkki “Le Renard et les Raisins”-tarinassa |
---|---|---|
Ansiokkaiden teoria | Kun emme voi saavuttaa jotakin, vähättelemme sen arvoa. | Kettu päättää, että rypäleet olivat happamia ja siksi ei tarvinneet niitä anyway. |
Rationalisointi | Luomme loogisia selityksiä toiminnollemme, vaikka ne eivät olisikaan todellisia. | Kettu keksii syyn sille, miksi se ei voinut saavuttaa rypäleitä: ne olivat vain happamia. |
“Le Renard et les Raisins” on siis paljon enemmän kuin vain hauska tarina ketusta. Se tarjoaa meille pohdiskeltavan materiaalin inhimillisistä heikkouksista ja kyvystämme peitellä niitä.
Tarina kannustaa myös tarkastelemaan omia motivaatioita ja pyrkimyksiämme kriittisemmällä silmällä. Olemmeko joskus tyytymättömiä asioihin, joita oikeastaan haluamme? Vai keksimmekö vain syitä, miksi emme voi tai halua saavuttaa niitä?
“Le Renard et les Raisins” on ikuinen muistutus siitä, että aito onni ei tule helposti. Se vaatii työtä, omistautumista ja kykyä hyväksyä myös pettymyksiä. Kun seuraavan kerran näet kettua haaveilemassa rypäleistä korkealla oksalla, muista: ehkä se ei ole vain nälkäinen, vaan yrittää vain rationalisoida itseään pois epäonnistumisesta.